Joskus vaan tuntuu siltä että olisin pelkkää ilmaa, niinkuin joku aave tai vastaava. Etten aina edes olisi siellä missä olen. Joskus taas tuntuu siltä etten olisi se joka olen. Jännä. Kaikki etsivät jotain mitä eivät ikinä löydä vaikka se jokin on aina paikallaan, eikä sitä vain huomaa. Ihan kuin tuntisin kaikki ihmiset jo ennestään ja kaikki olisivat samassa ajassa eri aikaan, ja silti toisaalla. Ihmiset ovat koko ajan tappamassa toisiaan henkisesti pönkittääkseen omaa egoaan mutta eivät silti suostu luopumaan tai luovuttamaan. Kaikki menevät tyylillä "paskapuhetta mutta uskon." Miettivät kuolemanjälkeistä elämää. Odotammeko turhaan vai olemmeko jo perillä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti